Olin kaiketi viime vuonna järjettömän kiltti, mikäli saamastani lahjakasasta voi sellaisia johtopäätöksiä vetää. Sain soittimeeni uuden Coldplayn pyörimään, dekkarin joululukemiseksi, kasan suklaata ja iltalaukun. Myös erinäiset vaatekappaleet ja (taloudesta turhan pitkään puuttunut) iso kannellinen paistokasari otettiin kiitollisina vastaan. Uudesta Miami Vice -kaudestani sen sijaan ei liene kiitollisin armas mieheni - ihanan tarttuvalta tunnussäveleltä ja 80-luvulta ei vain ole pakoreittiä (halusi tai ei, mitä todennäköisimmin ei). Tiedä sitten, kumpi olisi pahempaa, tapa katsoa jakso kerrallaan hitaasti (jolloin sitä iloa kestäisi kuukausitolkulla) vaiko yleensä valitsemani tapa: kaikki kerralla pois, jolloin kanssaihmisten kärsimys kestää vain muutamia päiviä. Sivuvaikutuksena tosin syntyy zombimainen naishenkilö, joka alkaa tuntea outoa viehätystä vaalean lilan ja mintunvihreän yhdistelmään. Se on onneksi ohimenevä ilmiö. Varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan: jos allekirjoittanut nähdään kaupungilla em. väreihin pukeutuneena ja hiukset krepattuina, toivon välitöntä kolkkausta ja toimitusta kotiin.